Tietoa meistä

HISTORIA

UNIpress on vuonna 1991 perustettu erikoiskustantamo, jonka pääalueita kustannustoiminnassa ovat olleet historia, psykologia, kasvatustiede, filosofia ja taiteet sekä juridiikka, ja merkittävä osa tietokirjoista on käännöskirjoja, joiden kirjoittajat edustavat kansainvälistäkin huippua, kuten esimerkiksi Nobel-palkittu Amartya Sen.

Yhtiön tietokirjat palvelevat käyttäjiään eri alojen ammattilaisten laadukkaina käsikirjoina sekä oppikirjoina. Kaunokirjallisuuden osuus tuotannossa on vähäisempi, mutta sen sijaan entistä merkittävämmäksi on muodostunut omakustanteiden valmistaminen vuodesta 1999 alkaen.

2000-luvun puolella yhtiö on yhä enemmän suuntautunut monipuoliseksi "mediaosaajaksi", jossa yhdistyvät sekä perinteisen kustantajan ammattitaito, graafisen ja elektronisen julkaisemisen tekninen osaaminen sekä monipuolinen informaation hallinta - tästä syystä puhumme käsitteestä media on demand.

Verkkokaupan toiminnasta ja asiakaspalvelusta vastaa:
Booky.fi Oy
Väinö Tannerin tie 3, 3. kerros
01510 Vantaa

Fax: +358 9 668 088
Y-tunnus: 2131125-4

Sisäänkirjautuminen
Sisäänkirjautuminen
Rekisteröityminen
Oma tili
Omat tiedot
Omat tilaukset
Omat laskut
Asiakaspalvelu
Asiakaspalvelu
Yhteystiedot
Toimitusehdot